1. Taas käymme kohti yötä,
pois päivä vaeltaa.
Kiittäkää Herran työtä,
veisatkaa kunniaa!
Hän armon suojan antoi
ruumiille, sielulle.
Niin kuin hän tänään kantoi,
hän kantaa perille.

2. Siis hänen tahdon olla,
kun pettää kaikki muu,
vain kukkaan nurmikolla
ihminen vertautuu.
Sen kauneutta kiittää
aamulla jokainen,
vaan ilta kaataa, niittää,
korreksi kuivaa sen.

3. Maailma murtuu, haihtuu,
tyhjyyteen häviää,
aikamme väistyy, vaihtuu,
vaan Herran armo jää.
Ei etsijää hän torju,
vaan hoitaa, lohduttaa.
Ei kalliomme horju.
Toivossa iloitkaa!

Paul Oderborn, suom. VK 1701, uud. P. Kivekäs 2000