1. Sun lähellesi, Herrani,
ikävöi köyhä sieluni,
irrota minut muusta.
Elämän uuden voimia
sinusta minuun vuodata
kuin oksaan viinipuusta.
Pois raivaa esteet tieltäni
ja liitä minut itseesi.
Suo osaa elämästä,
uudesta, lämpimästä.

2. Milloinka lohdutuksen saan?
Milloinka ryhdyt purkamaan
kuormaani ahdistavaa?
Jos äänesi vain kuulisin,
niin riemuitsevin sydämin
sydäntäs rakastavaa
vain ylistäisin hartaasti:
kun kerjäläisen rikkaaksi
teet laupeudessasi
ja puet riisumasi.

3. Tee, Israelin vartija,
Immanuel, sen auttaja,
nyt ihme kaipaamani.
Näin yössä pyydän apua:
herätä jälleen toivoa
minunkin sielussani.
Armahdat nälkään nääntyvää,
ei sairas hoitamatta jää,
kun autat, ystäväni,
ja muistat hädässäni.

4. Ken anoo, sille annetaan.
Näin lupaat, siihen luottaa saan
myös minä puutteissani.
Siis opettelen anomaan
ja sanoihisi tarttumaan
nyt ahdistuksissani.
Kuin muinoin äiti Kaanaanmaan
puoleesi käännyn huutamaan.
Jään kättä kurkottamaan,
ja yhdyn pyyntöön samaan.

Johann Ludwig Allendorf, ruots. 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, L.-M. Renko 2016