1. Sisälläni kysyy ääni,
sitkeä ja hiljainen:
Tuhlaanko vain elämääni,
miksi oikein harhailen?
Minne oman tahdon tie
minut itsepäisen vie,
viekö kirkkauden maille
vaiko yöhön suojaa vaille?

2. Eikö sielu siitä piittaa,
että Jeesus kolkuttaa,
rakkauden armoviittaa
hartioille sovittaa?
Kätensä hän ojentaa,
turvapaikan tarjoaa.
Miksen millään usko tuota?
Miksi Jeesukseen en luota?

3. Kypsymätön sydämeni
kylmä on ja tunteeton.
Haalin hyvää itselleni,
toiset siinä tiellä on.
Voitko, Herra, opettaa
miten kuuluu rakastaa
antamalla omastani,
käyttämällä lahjojani?

4. Jumalani, olen tässä –
eksyneeni tunnustan –
paluutietä etsimässä
aavikoilta maailman.
Jeesus, etsi kadonnut,
kanna kotiin uupunut.
Herra, siten löydän sinut,
että sinä etsit minut.

5. Ristinkuolemaasi asti
kannoit synnit kauheat.
Oi, niin sanomattomasti
langennutta rakastat!
Näytä, Jeesus, haavasi,
murra, muuta mieleni.
Mitä sanoit, tahdon kuulla,
ryövärille ristinpuulla.

6. Pyhä Henki, rinnassani
jatkuvasti työtä tee.
Johdata nyt matkallani,
kunnes armo aukenee.
Olet lepo, lohdutus,
köyhän apu, virvoitus,
lämpö kylmän sydämeni,
kirkastaja Jeesukseni.

Anders Odhelius (And. Odel) 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1891, J. Haavio 1971, uud. ja 3. säk. K. Pispa 2014