1. On luja Herran sana,
syntinen siihen luottaa saa,
kun taakka painavana
maan matkalaista ahdistaa.
Niin muista, ahdistettu:
On Jeesus syntynyt,
ristille ripustettu,
vaan elää aina, nyt.
Syntistä rakastaa hän.
Olethan syntinen.
Armossaan julistaa hän
pyhäksi suuren syntisen.

2. Suo, Jeesus, totuudeksi
myös minun tämä huomata.
Paljasta syntiseksi,
pois väärä rauha karkota.
Herätä sydämeni
vihdoinkin huomaamaan:
On saastaa pyhyyteni
silmissä vanhurskaan.
Vain ulkokultaisuutta
on oma hurskaus,
kun jumalattomuutta
on koko sisin olemus.

3. Nyt maahan, armahtaja,
jalkaisi juureen lankean.
Sydänten puhdistaja,
vaivaani tässä valitan.
Vain sinulla on valta
pois ottaa rangaistus
ja taittaa kuolemalta
sen ruoska, kadotus.
Haavaisi tähden anon:
suo kaikki anteeksi.
Tyydyttää sielun janon
vain sinä saatat iäksi.

Jonas Hellman 1743, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, H. Lipiäinen 2015