1. On laupeus sanomaton,
hän, Jeesus, kun hoitanut on
niin meitä kuin muitakin uskoviaan
ja auttanut vaivoissa maan.
Hän lyö sekä tukee,
hän riisuu ja pukee
ja hetkeksi kadotessaan
vie köyhyyden teitä,
näin tyhjentää meitä,
vaan tyhjälle, köyhälle lahjoittaen
suo armonsa rikkauden.
Hän kasvonsa peittää
ja murheeseen heittää,
vaan antaa taas virvoituksen.

2. Jos hengessä köyhiksi saa
myös meidät hän näin alentaa,
niin kilvoituksemme ja kaipuumme tie
luo armonsa istuimen vie.
Ken kestää vain tiellä,
saa voimia siellä,
jos kuinkakin uupunut lie.
Niin syvät ja suuret
on synnillä juuret,
ne kasvavat versoja kiusausten
taas toivomme kukistaen,
vaan Vapahtajaamme
me rukoilla saamme,
ja hän antaa pelastuksen.

3. Hän armossaan meidän myös suo
taas saapua toistemme luo,
ja Herramme kiitosta virsi nyt soi,
kun yhteen hän ystävät toi.
Jos väsyn ja näännyn,
luo ystävän käännyn,
hän hoitaa, kun jaksaa en voi.
Kun kuljemme tiellä,
on iloa siellä.
Ken Jeesuksen hyvyyttä kokea saa,
hän ystäviään rakastaa.
Näin palvellen muita
hän ahdistetuita
vie polkua kirkastuvaa.

4. Jos pilvinen joskus on sää
ja kilvoitus väsyttävää,
niin kaukaakin tulevat kehottajat,
he uskomme vahvistavat.
Näin Herramme johtaa,
hän siunaten kohtaa
myös kuormainsa uuvuttamat.
Siis, Jeesus, et meitä
pois luotasi heitä,
vaan talutat joukossa ystävien
näin kaikkia virvoittaen.
On keveä taakka,
kun tuloosi saakka
me yhdessä kannamme sen.

5. Se suuri myös kehotus on
ja laupeus sanomaton,
kun Jumala herätysarmonsa suo
ja uusia joukkoomme tuo.
Näin autuuden matkaa
saa yhdessä jatkaa
ja kiiruhtaa Herramme luo.
On autuas suku,
kun lastesi luku
näin kasvaa ja Herraansa liittyä saa.
On toivolla luvattu maa:
kun kestämme tiellä,
niin iäti siellä
me kiitämme Vapahtajaa.

Mahd. Antti Achrenius, Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790, uud. W. Malmivaara 1893, H. Kivekäs 1971