1. Nyt, kalliit sielut, joutukaatte
innossa uskon palavan
ja matkallanne muistelkaatte
Jeesusta, Poikaa Jumalan.
Hän kulki ristinkuolemaan,
vaan nousi ylös haudastaan.

2. Kun teemme matkaa murheellista
nyt katsein maahan vaipuvin
julmasta Jerusalemista
Emmaukseemme takaisin,
niin emme saata unohtaa
Jeesuksen kovaa kuolemaa.

3. Kun tietä käymme huolinemme
ja tuska täyttää sydämen,
se kertokaamme toisillemme
näin toisiamme hoitaen,
muistaen Herran sanoja
uudesta toivon ajasta.

4. On silloin Jeesus keskellämme
paljastamatta kasvojaan.
Hän moittii meidän tyhmyyttämme,
vaan rakkaus on nuhteessaan.
Ja vierailunsa synnyttää
sydämeen uutta elämää.

5. Kun oman tahdon ohjaamasta
on tullut vaivan alainen
ja omaa tietään kulkevasta
vain kuuntelija Jeesuksen,
niin syntyy uusi uskallus:
on ainut toivo armahdus.

6. Kun Herran kanssa ehtoollista
yhdessä käymme nauttimaan,
hän murtaa leipää taivaallista
ja juottaa meitä maljastaan.
Näin yhteyteen pyhien
hän liittää köyhän syntisen.

Abraham Achrenius 1769, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, J. Löytty 2013