1. Kuin lintu lentäen
myös aika ihmisen
päivästä toiseen liitää,
päin iäisyyttä kiitää,
vaan minä synteineni
jähmetyn paikoilleni.

2. Nyt jälleen huomaan sen
ja myönnän häveten:
keralla päivieni
saa valtaa kylmyyteni.
Käy yötä kohti tieni,
vaan parannus on pieni.

3. Nyt, Jeesus, tunnustan
syntini painavan.
Katsellen haavojasi,
muistaen kokemasi,
anteeksi pyytämässä
taas kerran olen tässä.

4. Armosi meri on
avara, rannaton.
Päiväni virheet heitä
sen syvyyksiin, ja peitä
yön tullen rauhallasi.
Suo lepo lapsenasi.

Johan Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, J. Haavio 1971, M. Nuorva 2016