1. Jumala, Isä, armahda,
minulle ole suopea,
kun kerjäläisen lailla
kaikkea hyvää vailla
sinua pyydän antamaan
anteeksi synnit kokonaan
minulle, köyhimmälle,
armoa kerjäävälle.
Syyllinen olen synteihin,
näin rukoilen nyt kuitenkin:
Jumala, sääli minua
ja pahat työni unohda,
ne heitä selkäs taakse.

2. Kuin varjo olen ihmisen,
en luottamuksen arvoinen.
Vääryyteen tuskin puutun,
vaan paikoilleni juutun.
Sokea, kuuro, tunnoton
ja tyhjä sydämeni on.
Lieneekö syyllisellä
nyt syytä ylvästellä?
Kun puutetta on pyhyyskin,
syntini millä peittäisin?
En edessäsi seisoa
tohtisi, ellet armahda
Jeesuksen nimen tähden.

3. On sydämeni kipeä,
kun laupeuden lääkettä,
Jeesusta ainoastaan,
en huoli, ota vastaan.
En hänen ristinarmoaan,
en lahjavanhurskauttaan
sydämen kätköön paina,
vaan unohdan ne aina.
Näin sisäisesti surkastun
ja Jumalasta vieraannun
itseni valtaan vajoten,
vapaaksi luotu ihminen
vaellan orjuudessa.

4. Nyt Jumalani, tähän jään
neuvottomana itkemään.
Syyn tiedät murheeseeni,
kun katsot sydämeeni.
Suunnaton synnin kuorma on,
sen kantaja on voimaton,
ja vastuu synneistäni
lyö tomuun elämäni.
Käteni painan suulleni,
vaikenen, pyydän nöyrästi:
kääntäisit katseen laupiaan
puoleeni, että lohdun saan,
anteeksi aivan kaiken.

Johan Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1891, J. Haavio 1971, M. Nuorva 2015