Herännäisyyteen ei kuulu näkyvä oman uskon korostaminen. Silti 1800-luvulta aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti monet heränneet pukeutuivat toisin kuin muut, körttipukuun.

"Körttien" ylle ottaminen oli merkki mielenmuutoksesta, heräämisestä, pyrkimyksestä koreilun ja synnin välttämiseen. Puhuttiin "tummasta kansasta".

Körttipuku korosti ryhmätunnetta, mutta saattoi tulla myös kompastuskiveksi. Missä herännäisyys oli yleistä, körttipuvun käyttö lapsesta asti oli luontevaa ja piti nuoret helpommin poissa "maailmallisiksi" nähdyistä riennoista. Missä taas heränneitä oli vähän, saattoi körttipuvun käyttö aiheuttaa suuria vaikeuksia arkielämässä.  Eeva Eerolan ansiokas artikkeli kertoo körttipuvun historiasta.

Nykyisin körttipukua näkee jonkin verran lähinnä herättäjäjuhlilla, lähinnä naisilla. Jotkut myös käyttävät juhlilla pelkkää körttihuivia tavallisen vaatetuksen kanssa. Huivia on myös muodistettu kieppiversioksi.

Miehen pukuun kuuluu lyhyt, pystykauluksinen takki, röijy eli västi. Sen kolmiosainen takahalkio, ruotsiksi skört, lienee synnyttänyt heränneistä alkujaan pilkaten käytetyn nimityksen körtti (tai 111). Paita on kaulukseton, eikä solmiota käytetä. Housut ovat harmaat ja kengät yksinkertaiset, aiemmin usein pieksusaappaat. Päähineenä on huopahattu.

Naisen pukuun kuuluu lyhyt puseromainen yläosa eli röijy sekä hame. Hartioilla ja päässä on sinisillä raidoilla koristeltu körttihuivi. Kuten kansallispuvun, myöskään körttipuvun kanssa ei käytetä voimakasta meikkiä eikä muita koruja kuin kihla- ja vihkisormusta.