Aleksis Kiven elämän tarina on useimmiten vakiintunut muotoon kyläräätälin kodissa kasvaminen Nurmijärven Palojoella, lapsuuden kekseliäät leikit, koulutie Helsingissä, ensin ruotsia oppimassa ja sitten yläalkeiskoulussa, koulun keskeyttäminen, opiskelu ylioppilaaksi omin neuvoin, vajaaksi jääneet opinnot yliopistossa, kirjailijaksi ryhtyminen, kymmenen vuoden ahkera työ Siuntiossa ja muualla, mielisairaus ja kuolema veljen mökissä Tuusulassa. Sairastumiseen katsotaan ratkaisevasti vaikuttaneen professori August Ahlqvistin murskakritiikki, joka kohdistui erityisesti Seitsemän veljestä -romaaniin, mutta ulottui myös muuhun tuotantoon. Kovin vähän on kiinnitetty huomiota siihen, mikä oli keskeinen tekijä Aleksis Stenvallin eli Kiven kasvatuksessa Palojoella.

Kiven suhdetta kristinuskoon on käsitelty, mutta usein ymmärtämättä mikä merkitys oli sillä, että äiti kasvatti pojan herännäisyyden hengessä. Kivi itse sanoi, että äiti oli pietisti. Päätös ryhtyä papin ammatin sijasta kirjailijaksi on pahimmillaan tulkittu niin, että Kivi olisi päätynyt ateismiin. Tälle käsitykselle on vaikea löytää perusteluja. Usein mainitaan Kiven ja hänen tukijansa Charlotta Lönnqvistin eriävä käsitys sielun kuolemattomuudesta. Väittelyssä Kivi päätyi lausumaan ”mihin puu kaatuu, siihen se maatuu”. Ei kuitenkaan sovi jättää huomiotta sitä, että hän kirjoitti isälleen äidin kuoltua, että äidin voisi tavata rajan takana. Emme tiedä mamselli Lönnqvistin kanssa käydyn väittelyn yksityiskohtia.

Aleksis Stenvallin kirjailijantyö sijoittuu vuosille 1859–1870. Vuonna 1868 hän käyttää ensimmäisen kerran itsestään ilmaisua ”litteratören A. Stenvall”. Noina vuosina maan niukan sivistyneistön keskuudessa väiteltiin kiivaasti, kun uskonnollinen vapaamielisyys valtasi alaa perinteisiltä kristinuskon käsityksiltä. Myös Kivi tutustui ranskalaiseen ja ruotsalaiseen kirjallisuuteen, jotka ajan myötä horjuttivat perinteisen kristinuskon asemaa, mutta näyttää siltä, että hän väittelyissä ja tuotannossaan pysytteli pikemmin perinteisillä kuin radikaalin vapaamielisyyden linjoilla. Vuosina 1867–69 kirjoittamaansa Canzio-näytelmään hän pani repliikin: ”Mieheen, joka kieltää Jumalan ja tyhjäksi tekee sielumme kuolemattomuuden, siihen mieheen älä milloinkaan lujasti luota.”  Samaan aikaan syntynyt Lea-näytelmä perustuu evankeliumin kertomukseen ja kuvaa yksiselitteisesti hengellistä heräämistä. 

Nurmijärvi oli herännäisyyden etelään työntyvä kieleke. Herännäisjohtaja Paavo Ruotsalainen oli kirjeenvaihdossa pitäjän kappalaisen J. F. Berghin kanssa, saman miehen, jota pidetään Suomen pyhäkoulun isänä. Tämä otti urakakseen opettaa nurmijärveläiset lukemaan. Tässäkö syy siihen, että Kivi valitsi suuren romaaninsa teemaksi lukemaan oppimisen ja lukutaidon kautta seurakunnan täysivaltaiseksi jäseneksi pääsemisen? Nykyihmisen on syytä muistaa, että romaanin tapahtumat sijoittuvat aikaan, jolloin maassa ei ollut muuta paikallishallintoa kuin seurakunnan hoitama. Kunnallislaki ja kirkkolaki erotettiin vuonna 1869, eli juuri siihen aikaan, kun Seitsemän veljestä oli valmistumassa.

Kirjeessään, joka on päivätty 6. syyskuuta 1838, Paavo Ruotsalainen kertoo J. F. Berghille aikovansa käydä Nurmijärvellä joulun maissa. Jos niin tapahtui, on mahdollista, että nelivuotias Aleksis on ollut mukana Stenvallin tuvassa pidetyissä heränneitten seuroissa. On varmaa, että Stenvallin emäntä Annastiina Hamberg järjesti kodissaan seuroja. Tosin kirjallisuudentutkijat yleensä puhuvat hartaustilaisuuksista. Yksi todiste on räätäli Stenvallin perunkirjoitus, jossa mainitaan kaksi kappaletta Sionin virsiä ja yksi Wähä Sioni. Se oli J. F. Berghin toimittama laulukokoelma. 

Merkityksetöntä ei ole sekään, että Kivi runossaan Joulu-ilta kirjoittaa:

Veisaavi nuori, veisaavi vanha,
kuultelee hartaast laps;
Sionin juhlasta veisunsa kaikuu,
ihmeestä suurimmast,
sankarista seimessä
Bethlehemin kaupungis
ja silmissä kyynele loistaa
Kuultelevalla lapsel.

Onko tuo lapsi pikku Aleksis? Oliko Ukko-Paavo joulunaikaan seuroissa Stenvallin tuvassa? Ja entä runon jatko?

Heikenee vihdoin valkean loiste,
virsi myös vaikenee,
Äänettä kauvan istuvat kaikki
Vakaasti miettien.

Seuratunnelma. Tämä runo ja Seitsemän veljestä -romaanin harras loppuluku ovat selvästi samaa juurta.

Vuonna 1866 ilmestyneen Kanervala-kokoelman runossa Rippilapset on säkeistö:

Kilvellä uskon ja miekalla hengen
taistele aina ja lohdutust etsi
Taivahan atriast,
Ja kunnian kultasen kruunun
Saat Sionin kaupungis.

Aleksis Kiven eläessä herännäisyyttä leimasi tiukka protestihenki yhteiskunnan maallistumista vastaan. On helppo erottaa myös asetelma ”kansa” vastaan ”koreilevat herrat”. Tässä henkisessä maastossa Aleksis Stenvall kasvoi. Ei liene syytä epäillä sitä, että juuri siksi kirjailija Kivi teoksissaan valitsee ”kansan” näkökulman. Eivätkä ”koreilevat herrat” sitä tietenkään hyväksy.

Selvimmät todisteet siitä, että herännäisyys oli Kiven hengellinen maisema, ovat Seitsemässä veljeksessä. Väittelyssä Aapon kanssa Juhani kysyy: ”Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni, herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta?”

Tätäkin kohtausta vakuuttavampi on kuvaus Juhanin heräämisestä Vehkalan niitun tapahtumien ja erityisesti Seunalan Annan hartaan rukouksen takia. Ei ole kaukaa haettu ajatus, että Kivellä tätä kohtausta kirjoittaessaan on ollut mielessä herännäisyyden historiassa keskeiset Telppäsniityn tapahtumat.  ”Mutta tuostapa kohtauksesta, Vehkalan kolkolla niitulla, huomattiin aina jotain muutosta Juhanin luonnossa ja käytöksessä. Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki, hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn, sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset 'körtit', niinkuin on heränneitten miesten vaateparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa.”

Veljesten syvä kunnioitus äitiään ja tämän opetuksia kohtaan viittaa kirjailijan ja hänen äitinsä suhteeseen. Vuosien 1866–68 nälkävuosista kertovassa runossa Äiti ja lapsi äiti neuvoo kerjuulle lähtevää poikaa:

Ole oma, kiltti poikaiseni,
Madollenkaan pahaa elä tee,
Astu siivost kylissä ja teillä,
Muista aina taivaan Jumalaa.

Eräs muistitieto saattaa kertoa siitä, että Kiven suhde vallitsevaan kirkolliseen menoon on herännäisyyden tapaan jännitteinen. Siuntiolaiset pyysivät kirkkoherralta, että ”maisteri” saisi saarnata kirkossa. Lupa saatiin, mutta Kivi ei halunnut saarnata. Hän sanoi asiaa puuhanneiden edustajalle, että varmaan tarkoitus oli hyvä, mutta ei ehdotukseen voi suostua. Silloin asialle pantu mies sanoi: ”Ette taida uskoa Jumalaan?”  Siihen Kivi vastasi: ”Kyllä uskon, mutta en varmaan samalla tavalla kuin te.”

Harri Raitis

Kirjoittaja on kirjailija ja Turun Aleksis Kivi -kerhon sihteeri