Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 6.5.2023
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti toukokuun kokouksensa Turun kristillisellä opistolla.
Hallitus merkitsi tiedoksi Aholansaarisäätiön ja Karhunmäki-säätiön tilinpäätökset. Herättäjä-Yhdistyksen lähellä toimivat säätiöt, jotka pyörittävät toimintaa Lapuan Karhunmäessä sekä Kuopion/Nilsiän Aholansaaressa. Herättäjä-Yhdistyksen hallitus valitsee vuosittain Aholansaarisäätiön hallituksen jäsenet sekä puolet Karhunmäki-säätiön hallituksen jäsenistä. Toisen puolen jäsenistä valitsee Herättäjä-Yhdistyksen Etelä-Pohjanmaan paikallisosastoista koostuva alueen kokous.
Hallitus hyväksyi omalta osaltaan Vaasan herättäjäjuhlien 2024 yhteistoimintasopimuksen, jossa sovitaan Vaasan kaupungin roolista herättäjäjuhlien järjestelyissä. Sopimus menee myös Vaasan kaupungin ja Vaasan seurakuntayhtymän hyväksyttäväksi.
Yhdistykseen hyväksyttiin uusia jäseniä. 52 henkilöä oli ilmoittanut halukkuutensa liittyä Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi tammi-huhtikuun aikana maksamalla yhdistyksen jäsenmaksun. Hallitus hyväksyi uudet jäsenet. Huhtikuun loppuun mennessä jäsenmaksun maksaneilla on oikeus osallistua Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokoukseen, joka pidetään Seinäjoen herättäjäjuhlien yhteydessä Seinäjoen pääkirjaston Jaaksi-salissa perjantaina 14.7.2023 klo 15.30.
Hallitus linjasi yhdistyksen kustannustoiminnasta. Aiemmin voimassa olleesta periaatteesta kustantaa vuosittain sekä 1–4 kirjaa että 1–4 äänitettä luovuttiin. Jatkossa yhdistys voi tarvittaessa kustantaa myös tämän määrän ylittäviä tai alittavia määriä vuosittain kustannuksen ohjelman mukaisesti. Viime vuosina yhdistys on kustantanut kirjoja vuosittain yleensä 3–4 kpl. Äänitteissä vastaava luku on ollut 0–1 kpl.
Hallitus myönsi Herättäjä-Yhdistyksen pöytäviirejä pöytäviirien jakosäännön mukaisesti. Pöytäviiri myönnettiin Markus Mäenpäälle, joka on ollut työsuhteessa Herättäjä-Yhdistykseen vuosina 1976–2023. Pöytäviiri myönnettiin herättäjäjuhlien kumppanijärjestäjille Seinäjoen evankelis-luterilaiselle seurakunnalle ja Seinäjoen kaupungille. Pöytäviirejä myönnettiin aluetoimikuntien ja Joensuun paikallisosaston esityksestä pitkäaikaisille seuraliikkeen vastuunkantajille, Maija Korhoselle, Kaija Viinisalolle, Petri Karttuselle, Pertti Kettuselle ja Ilkka Raittilalle Joensuusta, Esteri ja Pentti Alasaarelle (yhdessä), Aino ja Taisto Välimäelle (yhdessä) sekä Eino Rauhalle Etelä-Pohjanmaan alueelta, Liisa ja Veikko Hakalalle (yhdessä), Maria-Liisa Juntuselle, Jouni Riipiselle ja Tuulikki Tihiselle Pohjoiselta alueelta, Hanna Järvelle, Markku Alapihalle, Jorma ja Sisko Haagalle (yhdessä) sekä Liisa Kokkoselle Keski-Pohjanmaan alueelta.
Lisäksi hallitus teki muun muassa pankkitilien tilinkäyttöoikeuksiin liittyviä päätöksiä sekä sekä merkitsi tiedoksi toiminnanjohtajan katsauksen.
Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen (kalle.hiltunen@h-y.fi, 040 577 9195).