Herättäjä-Yhdistys aloittaa muutosneuvottelut

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus hyväksyi myös yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2024 ja päätti vuoden 2025 Salon herättäjäjuhlien juhlatunnuksesta.

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus kokoontui 21.10.2023 vuoden kuudenteen kokoukseensa. Kokouksessa hallitus päätti talouden tasapainottamisprosessista. Herännäisyys on pitkään ollut muutoksessa. Vanhempien herännäisyyden toimintamuotoja tukeneiden ikäpolvien siirtyessä vähitellen ajasta ikuisuuteen tilalle tulee määrällisesti pienempiä ikäluokkia, joiden harrastus- ja vapaaehtoistoiminnan piiriin kuuluu muitakin tahoja kuin Herättäjä-Yhdistys. Tämä vaikuttaa tapahtuma- ja kolehtituloista elävän yhdistyksen tulovirtoihin. Samaan aikaan yhteiskunnassa muutenkin tapahtuva kustannustason nousu kasvattaa yhdistyksen kuluja.

Yhdistys teki vuonna 2022 tappiota n. 132 000 €. Tämän vuoden herättäjäjuhlat menivät taloudellisesti hyvin, mutta siitä huolimatta yhdistys tulee tekemään selkeästi tappiollisen tilinpäätöksen.

Taloustilanteesta ja -näkymistä johtuen yhdistys aloittaa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut, joiden tavoitteena on saavuttaa 175 000 € säästöt vuosittaisissa kuluissa. Säästöistä 115 000 € pyritään saamaan voimaan viimeistään vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla ja n. 60 000 € 2–3 vuoden sisällä. Osa säästötarpeista pyritään tekemään rakenteellisilla muutoksilla, joissa yhdistetään toimintoja Yhdistystä lähellä olevan Aholansaarisäätiön kanssa. Vähennystarve henkilöstöpuolella on enintään kolme henkilötyövuotta.

Herättäjä-Yhdistyksessä on alle 20 työntekijää, eikä yhteistoimintalaki sinällään koske sitä. Yhdistys on toistaiseksi soveltanut työehdoissaan kirkon virka- ja työehtosopimusta. Siksi yhdistys toteuttaa talouden tasapainottamisprosessin kirkon yhteistoimintasopimuksen mukaisena muutosneuvotteluna.

 

Hallitus hyväksyi yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2024. Toiminnan sisältöteemana on ”jatkuvuus”. Yhdistyksen on tässä toimintaympäristössä välttämätöntä miettiä jatkuvuutta. Millä tavalla eri työmuodot säilyttävät houkuttelevuutensa ja millä tavalla toimintoja täytyy uudistaa herännäisyyden jatkuvuuden turvaamiseksi.

Hallitus päätti vuoden 2025 Salon herättäjäjuhlien juhlatunnuksesta. Salon herättäjäjuhlien juhlatoimikunta oli valinnut kolme vaihtoehtoa herättäjäjuhlien tunnukseksi. Vaihtoehdoista Salon herättäjäjuhlien 2025 tunnukseksi valittiin Matkalaista taluta. Tunnus on Varsinais-Suomessa 1800-luvulla vaikuttaneen virsirunoilija Efraim Jaakolan kirjoittamasta Siionin virrestä 124.

 

Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen (kalle.hiltunen@h-y.fi, 040 577 9195)