Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 26.3.2022
Julkaistu 28.3.2022
H-Y tekee kansainvälistä työtä tukemalla nimikkokohteidensa työtä eri puolilla maailmaa. Kohteisiin voi tutustua osoitteessa www.h-y.fi/kv. Yhdistyksen kansainvälisen työ saa rahoituksensa seuraliikkeen keräämistä kolehdeista sekä yksityisten ihmisten lahjoituksista. Yhdistys kiittää kansainvälisen työn tukijoitaan työn mahdollistamisesta.
Vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 hyväksyttiin. Herättäjä-Yhdistyksen toimintaan ja talouteen koronatilanne vaikutti kertomusvuoden ajan monin tavoin. Suunniteltua toimintaa pystyttiin kuitenkin toteuttamaan rajoitusten ja suositusten puitteissa. Herättäjäjuhlat Kauhavalla toteutettiin virtuaalisena. Myös muuta virtuaalista toimintaa oli aktiivisesti. Tilikauden tulos oli 29 279 € ylijäämäinen. Hallitus kiittää henkilöstöä, vapaaehtoisia ja toiminnan tukijoita toiminnan mahdollistamisesta ja toteuttamisesta haastavana vuonna. Vuosikertomus ja tilinpäätös esitetään edelleen vuosikokouksen vahvistettavaksi. Se lähetetään postitse kaikille jäsenille kevään aikana.
Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous on suunniteltu pidettävän Joensuussa perjantaina 1.7.2022 klo 15.30. Hallitus päätti, että vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hallitus esittää vuosikokoukselle, että vuoden 2023 jäsenmaksuihin ei tehdä muutoksia.
Hallitus hyväksyi tulevien herättäjäjuhlien sopimuksia. Vuoden 2023 Seinäjoen herättäjäjuhlien yhteistoimintasopimus hyväksyttiin. Sopimuksessa sovitaan Seinäjoen kaupungin roolista juhlavalmisteluissa. Vuoden 2024 herättäjäjuhlien järjestämissopimus Herättäjä-Yhdistyksen ja Vaasan seurakuntayhtymän välillä hyväksyttiin.
Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen, kalle.hiltunen@h-y.fi, 040 577 9195.