Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous kokoontui Joensuussa
Julkaistu 1.7.2022
Kokouksen avauspuheenvuorossaan yhdistyksen puheenjohtaja, yhtymäjohtaja Tapani Rantala, kiitti Joensuun seurakuntia ja Joensuun kaupunkia hyvästä yhteistyöstä herättäjäjuhlien järjestämiseksi.
Rantala nosti yhdistyksen strategiasta esiin linjauksen: ”Matalan kynnyksen avaukset houkuttelevat toimintaan mukaan uusia ihmisiä”.
- Herännäisyys edustaa kirkossa avaraa ja armollista kristillisyyttä ja yhteisöllisyyttä, josta yhä useammat voisivat löytää itselleen hengellisen levähdyspaikan tai kodin, Rantala totesi.
- Herättäjäjuhlat ovat itsessään matalan kynnyksen tapahtuma, johon kaikki ovat tervetulleita istahtamaan seurapenkkiin.
Koronarajoituksista kohti normaalia
Käydessään läpi vuoden 2021 vuosikertomusta Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltunen totesi, että koronapandemia vaikeutti toimintaa tämänkin kertomusvuoden ajan.
- Seuroja, tapahtumia, leirejä ja muuta toimintaa voitiin järjestää vaihtelevasti alueellisten rajoitusten mahdollistaessa, hän totesi.
- Koronan myötä syntyneet verkkoseurat ja muukin seurojen striimaustoiminta jatkui ja jäänee pysyväksi toimintamuodoksi.
Myös Kauhavan herättäjäjuhlat järjestettiin virtuaalisina: kirkon kupeeseen rakennetulta pieneltä juhlakentältä lähetettiin seurat striimattuina ja Körttiradion kautta. Pihaherättäjäjuhlia, joihin kokoonnuttiin seuraamaan lähetystä, järjestettiin ympäri Suomen.
Hiltunen totesi, että koronarajoitusten keskelläkin nuorten toimintaa pystyttiin talvikaudella 2021–22 toteuttamaan jo paremmin kuin edellisenä vuonna.
- Samalla Aholansaaren rippileirien määrä on noussut pysyvästi kuuteen, ja leirit ovat täynnä.
Suuri muutos Herättäjä-Yhdistyksen toiminnassa vuonna 2021 oli se, että vuodesta 1888 ilmestynyt Hengellinen Kuukauslehti uudistui sekä ulkoasultaan että nimeltään.
- Lehden uusi nimi on Henki, alaotsikkona Arjen toivoa ja avaraa armoa.
Silmäillessään kuluvaa vuotta 2022 Hiltunen iloitsi siitä, että koronatilanne on mahdollistanut vaiheittaisen palaamisen ns. normaaliin toimintaan.
- Kesäkuussa Herättäjä-Yhdistyksen hallitus päätti myös tulevista herättäjäjuhlista. Joensuun ja Seinäjoen jälkeen juhlat on tarkoitus järjestää Vaasassa 2024, Salossa 2025 ja Ylivieskassa 2026.
Valintoja hallitukseen
Herättäjä-Yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2021 oli ylijäämäinen 29 278,87 €.
Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2021 oli 4 220.
Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle vaalien valmistelutoimikunta esitti kirjailija Minna Kettusta Lapinlahdelta, rehtori Tapani Rantalaa Tampereelta ja pastori Outi Uusimäkeä Oulusta. Hallitukseen valittiin Minna Kettunen, Tapani Rantala ja Outi Uusimäki vaalien valmistelutoimikunnan esityksen mukaan.
Kokouksessa Herättäjä-Yhdistyksen viiri luovutettiin Joensuun ev. lut. seurakuntayhtymälle ja Joensuun kaupungille sekä yhdistyksen pitkäaikaisille vastuunkantajille.