Kauhavan virtuaalisilla herättäjäjuhlilla etsittiin toivoa
Juhlille tulleesta palautteesta voidaan päätellä, että herättäjäjuhlilla oli runsaasti seuraajia netin ja radiokanavien kautta. Väkeä kokoontui myös alueellisille pihaherättäjäjuhlille ympäri maan ja jopa ulkomailla.
Herättäjäjuhlat Kauhavalla ovat päättyneet. Tänä vuonna juhlia vietettiin 2.–4.7.2021 virtuaalisesti kuntayhtymän johtavan ylilääkärin suosituksesta.
Koska Kauhavan juhlia oli jo vuodella siirretty, haluttiin lähettää virtuaalijuhlien ohjelma nimenomaan Kauhavalta. Juhlatunnus ”Siipeis suojaan” oli Siionin virrestä 227, ja pienimuotoinen juhlakenttä rakentui Kauhavan kirkon vierelle. Sieltä lähetettiin normaalien herättäjäjuhlien ohjelmaan kuuluvat seurat ja konsertit. Lisäksi osin vapaaehtoisvoimin pyöritetty Körttiradio lähetti sekä netti- että analogisena lähetyksenä haastatteluja ja musiikkia.
- Juhlien sisällöissä kuului hyvin selkeästi ajankohtainen koronatilanne ja sen aiheuttama ahdistus, toteaa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen.
- Silti puheissa etsittiin myös sitä toivoa, jota tarvitsemme jaksaaksemme eteenpäin. Siksi neuvoja haettiin menneiden sukupolvien kokemuksista vaelluksen vaivoista, mutta myös niistä monista Jumalan Sanan lupauksista, jotka meille on annettu.
Juhlien tunnus ”Siipeis suojaan” osoittautui lähteeksi, josta moni puhuja ammensi hyviä sanoja ja ajatuksia rohkaisuksi.
Juhlille tulleesta palautteesta voidaan päätellä, että herättäjäjuhlilla oli runsaasti seuraajia netin ja radiokanavien kautta. Väkeä kokoontui myös alueellisille pihaherättäjäjuhlille ympäri maan ja jopa ulkomailla.
Juhlat toivat yhteishenkeä Kauhavalle
- Päättyneet herättäjäjuhlat valmisteltiin perinteiseen tapaan yleisötapahtumaksi, kertoo Kauhavan seurakunnan kirkkoherra ja Kauhavan herättäjäjuhlien juhlatoimikunnan puheenjohtaja Jyrki Jormakka.
- Suuri joukko seurakuntalaisia panosti aikaa, voimia ja taitoja yhteisen tavoitteen toteutumiseksi.
Juhlavalmistelut merkitsivät yhteishenkeä, innostusta ja uuden oppimista, ja Jormakka korostaa, että sinänsä virtuaaliset juhlat toteutuivat hienosti.
- On toki myönnettävä, että juhlien viettäminen ilman ystäväkansan kokoontumista herätti myös turhautumista ja surua valmisteluun osallistuneiden joukossa.
Ensi vuonna Joensuussa — jos Jumala suo
Ensi vuonna herättäjäjuhlat on tarkoitus järjestää Joensuussa.
- Saimme koronapandemian vuoksi vuoden lisäaikaa herättäjäjuhliemme valmisteluun, kertoo Joensuun juhlatoimikunnan puheenjohtaja Petri Karttunen.
- Tiedämme, että samalla on kasvanut monen kaipaus päästä viimein, kolmen vuoden jälkeen, kokoontumaan juhlille.
Joensuussa valmistaudutaan historian kolmansille herättäjäjuhlille, edelliset järjestettiin 1961 ja 1995.
- Meillä on tarjota juhlillemme jälleen mainiot puitteet, Karttunen toteaa.
- Juhlakenttänä on tällä kertaa Kerubi Stadion, Joensuun Mailan kotikenttä. Aivan vieressä on Joensuun Areena, johon sijoitamme juhlaravintolan ja muita juhlien palveluja. Oheisohjelmakin sijoittuu lähelle juhla-aluetta.
Vaikka juhla-alue on kaupungin keskustan tuntumassa, on lähellä runsaasti parkkitilaa ja niille selkeät tuloväylät. Majoituskapasiteettiakin kaupungista löytyy hyvin.
- Juuri ihanan helleviikon lastenlasteni kanssa Joensuussa viettäneenä olen todennut, miten mainio kesäkaupunki tämä on perheiden tulla ja liikkua, Karttunen iloitsee.
- Myös läheltä juhlakenttää löytyy hyviä uimarantoja ja uimahalli Vesikko on aivan Kerubi Stadionin vieressä. Kaupungissa on kattava ja turvallinen pyörätieverkosto, joten, jos mahdollista, pyörä kannattaa ottaa mukaan tai lainata majoituspaikasta.
Jo ennen korona-aikaa Joensuun juhlien teemaksi valittiin "Lohduksi toisillemme", sitaatti Siionin virrestä 180. Karttusesta tuntuu, että tuo teema on entistä ajankohtaisempi.
- Kyse ei ole vain siitä, että some-ajan koventuneen ja usein syvästi haavoittavan kielenkäytön keskellä tarvitsemme kipeästi lohduttavia, rohkaisevia ja hoitavia sanoja.
Kokoontumisrajoitusten ja eristyneisyyden jälkeen ihmiset kaipaavat yhteyttä toisiinsa, yhteyttä rakentavia sanoja.
- Kaipaamme myös sanoja, jotka elvyttävät yhteyttä Jumalaamme, hengellistä elämäämme ja siten kykyämme asettua toistemme rinnalle ja olla lohduksi toisillemme, muistuttaa Petri Karttunen.
- Toivottavasti saamme oppia tätä ensi kesän juhlilla. Lämpimästi tervetuloa Joensuun herättäjäjuhlille 1.–3.7.2022!