Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen kokouksesta 28.3.2020
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus kokoontui vallitsevan koronapandemian johdosta videoneuvotteluna.
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus kokoontui vallitsevan koronapandemian johdosta videoneuvotteluna. Kokouksessa käsiteltiin mm. seuraavia asioita:
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus keskusteli koronatilanteen vaikutuksesta yhdistyksen työhön, erityisesti Kauhavan herättäjäjuhlien järjestämiseen ja rippileireihin. Sekä Kauhavan herättäjäjuhlat että Herättäjä-Yhdistyksen rippileirit ovat vaarassa peruuntua/siirtyä myöhemmäksi vallitsevan koronapandemian johdosta. Hallitus kävi asiasta keskustelua, mutta varsinaiset asiaan liittyvät päätökset tehdään huhtikuussa tai toukokuun alussa. Herättäjä-Yhdistys seuraa tilanteen kehittymistä. Herättäjäjuhlia tai rippileirejä ei missään nimessä järjestetä, mikäli järjestäminen aiheuttaa vaaran osallistujien terveydelle.
Tilinpäätös ja vuosikertomus 2019 hyväksyttiin vuosikokouksen vahvistettavaksi. Herättäjä-Yhdistyksen vuoden 2019 tilinpäätös jäi alijäämäiseksi -115 046,61 euroa. Herättäjä-Yhdistyksen talouden merkittävin tuki tulee kolehdeista ja lahjoituksista, jotka laskivat aavistuksen edellisestä vuodesta. Tulos pitää sisällään Kirjakauppa Oy:n luottotappioiden alaskirjauksen 98 000 euroa. Taloudelliseen tulokseen vaikuttivat
myönteisesti saatujen kolehtien ja avustusten lisäksi yhdistykselle osoitetut testamenttilahjoitukset (n. 233 000 €) sekä taloudellisesti onnistuneet herättäjäjuhlat Nivalassa. Juhlien tulos oli 84 514 euroa positiivinen. Kolehteja juhlilla kerättiin yhdistyksen eri työmuodoille 99 314 euroa. Vuoden 2019 aikana yksi merkittäviä tapauksia yhdistykselle oli muutto uusiin toimitiloihin Lapualla. Meneillään oleva koronapandemia vaikuttaa merkittävästi yhdistyksen toimintaan ja talouteen vuonna 2020.
Vuosikokous Kauhavalla. Hallitus päätti, että Herättäjä-Yhdistyksen vuoden 2020 vuosikokous pidetään Kauhavan seurakuntakodilla perjantaina 3.7. klo 15.30. Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hallitus esittää vuoden 2021 jäsenmaksujen pitämistä kuluvan vuoden tasolla (vuosijäsen 30€, nuorisojäsen 10€ ja yhteisjäsen 600€). Hallitus tiedostaa, että herättäjäjuhlia ja siten vuosikokousta ei mahdollisesti voida pitää päätetyssä ajankohdassa. Hallitus palaa vuosikokouksen järjestämiseen ja tekee uuden päätöksen tarvittaessa ennen kuin jäsenille lähtee kokouskutsut (Yhteen hiileen -lehti).
Pöytäviirien myöntäminen. Hallitus päätti myöntää yhdistyksen pöytäviirit Keski-Suomen aluetoimikunnan esityksestä Asko ja Sylvi Saarikoskelle pariskuntana Saarijärveltä sekä Lapuan Kristillisen opiston kuoron johtokunnan esityksestä Arvi Lemposelle. Kaikki viirin saajat ovat olleet pitkäaikaisia vastuunkantajia seuraliikkeen parissa.