Jaakko Löytyn Blues taivaan portilla -levynjulkaisukonsertti livenä ja striimattuna

Syksyllä 2020 oli tarkoitus tehdä levynjulkaisukiertue kirkkoihin kautta maan, mutta koronan myötä kiertue peruttiin. Löytty ja yhtye tekevät kuitenkin Jyväskylän Kaupunginkirkossa livestream-konsertin kaikille nähtäväksi. Lisäksi kirkkoon saa ottaa rajoitusten mukaan sata henkilöä konserttiin.

Suomalaisen gospel-musiikin konkari Jaakko Löytty julkaisi kesällä 2020 uuden Blues taivaan portilla -albumin (Eclipse). Syksyllä 2020 oli tarkoitus tehdä levynjulkaisukiertue kirkkoihin kautta maan, mutta koronan myötä kiertue peruttiin. Löytty ja yhtye tekevät kuitenkin Jyväskylän Kaupunginkirkossa livestream-konsertin kaikille nähtäväksi. Lisäksi kirkkoon saa ottaa rajoitusten mukaan sata henkilöä konserttiin.

Konsertissa kuullaan uuden materiaalin lisäksi myös Löytyn tunnetuimpia lauluja vuosien varrelta sekä muutamia Siionin virsiä. Tilaisuudessa esiintyy myös muutamalla omalla laululla Löytyn bändissäkin soittava Jarkka Rissanen, joka on arvostettu suomalainen kitaristi ja laulaja. Rissanen on soittanut mm. Pepe Ahlqvistin ja Eero Raittisen yhtyeissä ja tehnyt omaa uraa julkaisemalla muutaman instrumentaalilevyn sekä yhteisiä äänitteitä Dave Forestfieldin kanssa.


Albumilla kuullaan Löytyn uusia kappaleita, uusia versioita joistakin hänen vanhoista lauluistaan, muutamia covereita sekä parista Siionin virrestä ennen kuulemattomat sovitukset. Albumin tuottavat Jarkka Rissanen, Dave Forestfield ja Jaakko Löytty. 

 

Löytty kommentoi uutta levyä:
Levyn alaotsake on ”Pettuleipägospelia näillä viimeisillä kaskimailla”. Albumilla kuullaan tummia sävyjä, mutta hyvällä, toivorikkaalla asenteella. Olen nuoresta pitäen kuunnellut blues-musiikkia, mutta nyt vasta vanhempana rohkenin tehdä sitä levyllisen. Siinä soi suomalaisen vanhenevan miehen sydänääni, ei ainoastaan Amerikan mustien tunnot. Siinä pohditaan elämän rajallisuutta ja omaa olemista, sekä kanssakulkemista lähimmäisten rinnalla. Myös vastuu yhteisestä maailmasta motivoi meitä musisoimaan. Yhdessä soittamisen ilo kuuluu levyltä ja konsertissa myös.

 

Lauluntekijä-laulaja Jaakko Löytty on jättänyt syvän jäljen suomalaisten sieluihin nuoren seurakunnan musiikkikulttuurin tienraivaajana. Lastenleireiltä rippikouluihin ja kastejuhlista hautajaisiin ovat soineet Löytyn teokset, joista lukuisat ovat muodostuneet klassikoiksi. Kolmisenkymmentä albumia julkaisseen Löytyn tunnetuimpia yhteislauluja ja virsiä ovat Kahden maan kansalainenSiunaa koko maailmaa ja Pidä minusta kiinni. Hän on ollut perheineen Senegalissa lähetystyössä ja on osallistunut Siionin virsien uudistustyöhön ja työskennellyt Herättäjä-Yhdistyksessä matkaveisaajana. 

 

Lokakuun konsertissa  Jaakko Löytyn kanssa esiintyvät Jarkka Rissanen (kitara ja laulu), Sanna Natunen (viulu, mandoliini ja taustalaulu), Mikko Löytty (basso ja taustalaulu) sekä Seppo Rauteva (rummut ja lyömäsoittimet). 

 

Konsertin tuottaa Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Ohjelmatoimisto Kristallin, Suomen Lähetysseuran ja Jyväskylän seurakunnan kanssa. Osa konsertin tuotosta tilitetään Heränneen kansan lähetysrahaston kautta Suomen Lähetysseuran tekemään koululaistyöhön Senegalissa. 

 

Blues Taivaan portilla -levynjulkaisukonsertti livenä ja livestriiminä
Pe 23.10 Jyväskylä, Kaupunginkirkko 

Konsertti alkaa klo 19.00
Kesto noin 1h 30min

Liput:
www.tiketti.fi 
Livekonserttiin alkaen 22€, sis. Palvelumaksun, ovelta 25€

Livestream-konsertin lippu alk. 15 €, sis. palvelumaksun

HUOM. uuden albumin voi ostaa Tiketin kautta lippua ostaessa tai Herättäjän verkkokaupasta.