Hengellinen Kuukauslehti uudistuu nimeään myöten
Vuonna 1888 perustettu Hengellinen Kuukauslehti on yksi vanhimmista maassamme ilmestyvistä lehdistä. Se uudistuu vuoden 2021 alusta täysin. Lehden uusi nimi on Henki, alaotsikoltaan arjen toivoa ja avaraa armoa.
Henki viittaa Hengellinen Kuukauslehti -nimeen korostaen, että perinteisen lehden elämä jatkuu uudessa muodossa.
- Uudistuva lehti kantaa tuttuja ikävöivän uskon ja avaran armon teemoja, itse asiassa entistä vahvemmin, kertoo kehittämishanketta vetänyt yleissihteeri Kalle Hiltunen Herättäjä-Yhdistyksestä.
Lehteä julkaisee Herättäjä-Yhdistys, joka on herännäisyyden palvelujärjestö. Uudistustarpeen taustalla on herännäisyyden profiilin muutos.
- Meillä on tarve tavoittaa uusia lukijoita, myös heitä, jotka eivät ole ehkä aktiivisia toiminnassa, mutta kokevat herännäisyyden arvomaailman itselleen läheiseksi.
Vuoden 2021 alusta lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, parittomien kuukausien alussa. Samalla sivumäärä kasvaa.
- Ilmestymistahdin harventaminen ja sivumäärän lisääminen antavat meille lehteä kohti enemmän resursseja ja mahdollistavat syvemmälle menevät artikkelit, Kalle Hiltunen kertoo.
LISÄTIETOJA: www.henkilehti.fi