Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen päätöksistä 8.2.2019
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa Aholansaaressa Seuraliikepäivien yhteydessä.
Herättäjä-Yhdistyksen hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa Aholansaaressa Seuraliikepäivien yhteydessä 8.2.2019. Kokouksessa päätettiin mm. seuraavista asioista:
Herättäjä-Yhdistys valmistelee siirtymistä uusiin tiloihin Lapualla
Herättäjä-Yhdistyksen ja Kirkkopalveluiden välille solmitaan aiesopimus yhteistyöstä Yhdistyksen toimitiloihin liittyvistä järjestelyistä Lapualla. Hallitus hyväksyi esityksen, jonka mukaan Herättäjä-Yhdistyksen toimisto siirtyy vuokratiloihin opistolle, mikäli nykyinen Lapuan toimitalo saadaan myydyksi. Herättäjä-Yhdistys on päättänyt luopua omistamansa Kirjakauppa Oy:n toiminnasta kevään 2019 aikana, jolloin nykyisessä toimitalossa vapautuu tilaa enemmän kuin Yhdistys tarvitsee. Lue lisää tästä.
Uusia jäseniä Herättäjä-Yhdistykseen
Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi hyväksyttiin 282 uutta jäsentä. Jäsenyyden katsottiin päättyneen 198 jäsenellä oman tai omaisen ilmoituksen perusteella ja 222 jäsenellä jäsenmaksun maksamatta jättämisen vuoksi kahtena vuotena peräkkäin.
Aluesihteerin haku Pohjoiseen käynnistetään
Aluesihteerin hakuprosessi Ouluun päätettiin käynnistää. Työalueena aluesihteerillä on Pohjoinen alue, Keski-Pohjanmaa ja Kainuu. Tehtävään haetaan pappia ja työ alkaa elokuussa 2019. Hakuilmoitus julkaistaan helmikuun lopussa ja hakuaikaa tehtävään on 15.3. saakka.
Matkakorvausten perusteet entisellään
Herättäjä-Yhdistyksen maksamien matkakorvausten perusteet vuonna 2019 päätettiin pitää entisellään. Henkilöstön matkakorvauksissa ja päivärahoissa noudatetaan kirkon sopimuksia ja verottajan asettamia taksoja. Muille korvauksiin erikseen oikeutetuille maksetaan leikattua korvausta oman auton käytöstä. Hallitus suosittelee käyttämään mahdollisuuksien mukaan edullisimpia julkisia liikennevälineitä ja niiden kulut korvataan täysimääräisesti korvauksiin oikeutetuilta.
Ehdokas Suomen Lähetysseuran hallitukseen
Suomen Lähetysseuran jäsenjärjestönä Herättäjä-Yhdistyksellä on oikeus asettaa ehdokas Lähetysseuran hallitukseen. Hallitus päätti asettaa ehdokkaan ensi vuosikokoukseen, koska Herättäjä-Yhdistyksen aikaisemmin asettama ja hallitukseen valittu rehtori Jukka Hautala luopuu hallituspaikasta siirtyessään Suomen Lähetysseuran palvelukseen. Hallitus antoi puheenjohtajalla ja toiminnanjohtajalle tehtäväksi hakea ehdokas ja asettaa hänet ehdolle vaaliin.
Kaksi testamenttilahjoitusta otettiin kiitollisina vastaan
Herättäjä-Yhdistykselle osoitetut testamenttilahjoitukset Oulusta ja Kangasniemeltä päätettiin ottaa kiitollisina vastaan. Lahjoitukset oli osoitettu Herättäjä-Yhdistyksen työhön kotimaassa.
Muita asioita olivat mm palkkatyöryhmän esitys suorituslisän käyttöönotosta ja hallituksen päätös sen kytkemisestä strategiaprosessiin, tilin avaaminen Kauhavan herättäjäjuhlia varten, pöytäviirin myöntäminen, strategiatyöryhmän nimeäminen, Aholansaarisäätiön velkakirjan muuttaminen, varainhoitokunnan nimeäminen ja talousraportti.
Lisätietoja hallituksen päätöksistä antaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen, simo.juntunen@h-y.fi, 050 337 1535.