Tiedote Herättäjä-Yhdistyksen hallituksen päätöksistä 30.3.2019

Pohjoisen alueen aluesihteeriksi valittiin Ulla Mitrunen.

 

 

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus 30.3.2019

Herättäjä-Yhdistyksen hallitus kokoontui Lapualla seurakuntaopiston kampuksella vuoden toiseen kokoukseensa. Kokouksessa tehtiin seuraavia päätöksiä:

Pastori Ulla Mitrunen valittiin aluesihteeriksi. Mitrusen työalueena on Pohjois-Suomi, Keski-Pohjanmaa ja Kainuu. Hän aloittaa tehtävässä 15.8.2019 toimipaikkanaan Oulu. Aluesihteerin paikkaan oli neljä hakijaa. Ulla Mitrunen työskentelee tällä hetkellä kappalaisena Oulun Karjasillan seurakunnassa.

Tilinpäätös ja vuosikertomus 2018 hyväksyttiin vuosikokouksen vahvistettavaksi. Herättäjä-Yhdistyksen vuoden 2018 tilinpäätös jäi alijäämäiseksi -120 207,88 euroa. Tilikauden tulos sisälsi Herättäjän Kirjakauppa Oy:n osakkeiden arvon alaskirjauksen -108 000 euroa. Herättäjä-Yhdistyksen talouden merkittävin tuki tulee kolehdeista ja lahjoituksista, jotka kasvoivat edellisestä vuodesta. Toiminnassa vuonna 2018 vietettiin juhlavuosia, kun Hengellinen Kuukauslehti täytti 130 vuotta ja ylioppilaskoti Helsingissä 90 vuotta. Uudistettujen Siionin virsien käyttöönottoa jatkettiin. Tampereen herättäjäjuhlien järjestelytulos oli ylijäämäinen hieman yli 98 000 euroa ja juhlilla kerätyt kolehdit kasvoivat edellisvuodesta 20 000 euroa ollen yli 121 000 euroa. Juhlat onnistuivat järjestelyiltään ja sisällöllisen annin puolesta erinomaisesti, josta hallitus antoi lämpimät kiitokset kaikille juhlien järjestämiseen osallistuneille vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille.

Vuosikokous Nivalassa. Herättäjä-Yhdistyksen vuoden 2019 vuosikokous pidetään Nivalan seurakuntatalolla perjantaina 5.7. klo 15.30. Vuosikokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Hallitus esittää vuoden 2020 jäsenmaksuiksi vuosijäsenelle 30 €, nuorisojäsenelle 10 € ja yhteisöjäsenelle 600 €.

Ylioppilaskoti Oulussa loppuu vuoden 2019 aikana. Hallitus hyväksyi ylioppilaskotien isännistön esityksen ylioppilaskotitoiminnan lopettamisesta Oulussa vuoden 2019 aikana. Syynä toiminnan lopettamiseen on pitkään jatkunut vajaus asukaspaikkojen täyttymisessä. Oulun ylioppilaskodilla on ollut paikat neljälle opiskelijalle.

Testamenttilahjoitus Lapualta lähetysrahastoon päätettiin ottaa kiitollisena vastaan ja Hanna Maunulalle annettiin valtuudet hoitaa lahjoituksen vastaanottamiseen tarvittavat asiat.

Tiedoksi merkittiin nuorisotyössä vuonna 2019 toteutetun vlogihankkeen loppuraportti sekä Herättäjän Kirjakauppa Oy:n viimeinen tilinpäätös vuodelta 2018.

Seuraava hallituksen kokous pidetään 16.4.2019.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Simo Juntunen, 050 337 1535, simo.juntunen@h-y.fi.

Kaikki hallituksen tiedotteet ovat täällä.