Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous yksimielinen Tampereella
Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tampereella Kalevan kirkossa 6.7.2018. Kokoukseen osallistui 121 yhdistyksen jäsentä.
Herättäjä-Yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Tampereella Kalevan kirkossa 6.7.2018. Kokoukseen osallistui 121 yhdistyksen jäsentä.
Kokouksen avauspuheenvuorossaan yhdistyksen puheenjohtaja, rehtori Tapani Rantala, totesi koko kuluneen vuoden merkinneen Herättäjä-Yhdistykselle tuoretta kevättä uudistettujen Siionin virsien myötä.
- Virsien käyttöä on opeteltu, tuoreutta on ihasteltu, on maisteltu ja totuteltu. Ensimmäiset vuodet ovat uusien virsien sisäänajoa. On hyvä kutsua ystäviä ja vaikka vieraampiakin opettelemaan ja tutustumaan. Kiitos, että olette ottaneet ja otatte uudet Siionin virret omaksenne ja kutsutte muitakin veisaamaan.
Rantala viittasi kuluvaan vuoteen myös yhdistyksen julkaiseman Hengellisen Kuukauslehden 130-vuotisjuhlavuotena, jota vietetään teemalla ”Katsomaan avaralle”.
- Lehdellä on ollut iso rooli heränneiden yhdyssiteenä ja viestivälineenä. Juhlavuonna saadaan miettiä myös sitä, minkälainen viestijä se tulee olemaan tulevaisuudessa. Mitä tarvitsemme? Kasvaako sähköisen viestinnän osuus entisestään? Koetamme katsoa avaralle.
Rantala muistutti vielä syksyn seurakuntavaaleista ja käynnissä olevasta ehdokasasettelusta.
- Vaalien tulos vaikuttaa laajasti seurakuntien ja koko kirkon toimintaan, esimerkiksi seuraavan kirkolliskokouksen kokoonpanoon. On tärkeää saada vaaliin hyviä ehdokkaita.
Kokouksessa Herättäjä-Yhdistyksen viiri luovutettiin Tampereen ev. lut. seurakuntayhtymälle, Tampereen kaupungille, Jaakko Löytylle ja Matti Nuoralalle.
Herättäjä-Yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2017 oli ylijäämäinen 135 614 €. Tässä keskeinen tekijä oli uudistettujen Siionin virsien ilmestyminen ja saadut testamenttilahjoitukset.
Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2017 oli 5 196.
Hallituksen jäseniksi erovuoroisten tilalle vaalien valmistelutoimikunta esitti rehtori Helena Ahosta Paltamosta, varainhankintapäällikkö Kristiina Eleniusta Helsingistä ja rovasti Pentti Lemettistä Lapualta. hallitukseen valittiin Ahonen, Elenius ja Lemettinen vaalien valmistelutoimikunnan esityksen mukaan.